Yksityiselämä ja koirat
Olen syntynyt Kotkassa, isäni oli yrittäjä ja äitini kotirouva. Syntyessäni oikea lonkkani oli kokonaan irti lonkkamaljasta. Lonkkani sidottiin sammakkoasentoon vanerilevyyn puoleksi vuodeksi ja se alkoikin toimia ja opin kävelemäänkin melko normaalissa ajassa.
Kouluun menin 6-vuotiaana ja pystyin osallistumaan kaikkeen mihin muutkin, lonkka ei vaivannut. Minulla oli hyvät käsivoimat ja kiipesin hetkessä köyttä pitkin jumppasalin kattoon. Pesäpallossa löin kentän takalaitaan ja pystyin juoksemaan nopeasti lyhyitä matkoja.
Koirat ja hevoset kiinnostivat kuitenkin enemmän kuin koulu, vaikkei sekään huonosti mennyt, kielet kiinnostivat, matematiikka ei niinkään. Kouluaikana olin monta kesää hautausmaalla töissä. Halusin eläinlääkäriksi, mutta se haave jäi kun selvisi mitä kaikkea siinä joutuu tekemään. Valokuvausta aloin harrastamaan jo melko nuorena. 
Kuvaan isääni, joka tartutti minuun valokuvauksen lisäksi haitarin soiton. Tällä hetkellä soitan huvikseni erikokoisia nokkahuiluja ja klarinettia ja joskus rämpytän kitaraa ja ukuleleä.
Ylioppilaaksi pääsyn jälkeen pyrin Ypäjälle, olin ensimmäinen, joka ei päässyt ja isäni sitten pyysi minua tuuraamaan firmansa toimistoon pariksi kuukaudeksi, mutta tuo aika venyikin kahdeksikymmeneksi vuodeksi.
Kouluttauduin kahden työn ohessa taloushallinnon ja markkinoinnin ammattilaiseksi, lisäaineena kaupallinen venäjä, lisäksi puhun ruotsia, englantia, saksaa ja hieman espanjaa. Parttia Oyllä, isäni perustamassa logistiikkafirmassa tein ensin markkinointia ja viimeiset 8 vuotta olin toimitusjohtajana, myin yrityksen 1995.
Koirat
Ensimmäinen koirani oli Espanjasta 1960- luvulla Suomeen tätini miehen orkesterin mukana muuttanut viisas skotlanninpaimenkoira Quickly.
Äitini piti boksereista, joten seuraava koiramme oli bokseriuros Robin
Omilla kesätyörahoilla ostin partacollie Nallen, jota isäni ei uskonut oikeaksi koiraksi ennenkuin tutustui sen neulanteräviin hampaisiin.
Nallen jälkeen tulivat saksanpaimenkoirapojat Bacchus ja Max
Saksanpaimenkoirien jälkeen onkin ollut bordercollieita ja bostoninterriereitä vuodesta 1993. Ensimmäinen bordercollieni oli kodinvaihtaja Mikki
Ostin äidilleni 70-vuotislahjaksi bostoninterrieri Robinin kun se näytti ihan pieneltä bokserilta. Roope eli 10 vuotta ja niinpä 80-vuotispäiville piti saada uusi bostoni ja hain Saksasta Oton ja Suomesta löytyi Nasse.
Halusin toisen bordercollien ja Suomesta ei löytynyt bc pentua, joten hain Ruotsista Fian ja muutama vuosi myöhemmin haettiin Jesse, Fian puolisisko. Jesse teki naapurin pystykorvan kanssa pennut, joista kaksi jäi meille; ruskea Pulla ja mustavalkoinen Vili.
Lapista meille muutti Moya ja parin vuoden päästä haettin Hipsu ja viimeksi Rafael 2018.
